Yksi kysymys, mitä vanhassa talossa asuvat ja etenkin sitä remontoivat saavat kuulla melko usein on "joko se remontti on jo kohta valmis?" Kysymyksen esittäjänä on useimmiten itse kerrostalossa asuva ihminen, jonka oma tietämys tai kokemus ei välttämättä ulotu kovinkaan syvälle vanhan kulttuuriperinnön maailmaan. Joten vinkkinä: älkää koskaan kysykö vanhaa taloa remontoivilta tuota kysymystä. Kysykää mieluumin vaikka niin, että oletteko tehneet mitään kiinnostavia entisöintejä tai löytäneet jotain mielenkiintoista tutkittavaa taloonne liittyen.
Vanhan talon kunnostaminen ei useimmille ole nopeasti tapahtuva avaimet käteen -tyyppinen projekti, missä rakennustyön loputtua asutaan kuten kerrostalossa sen kummemmin koko asiaa enää miettimättä. Sen sijaan vanha talo on omistajalleen usein huomattavasti laajempi ja kokonaisvaltaisempi harrastus, tai oikeammin ehkä elämäntapa. Vanhaa taloa voisi hyvin verrata vanhaan puuveneeseen, joka myös vaatii tietoa ja taitoa siitä, kuinka sillä navigoida ja purjehtia kuten myös kuinka sitä huolletaan. Joku saattaa innostua niistä niin paljon, että rakentaa itse oman puuveneen. Niin vaatii myös vanha kiinteistö taitoa ja tietoa miten siinä on hyvä asua ja olla.
Vanhojen puutalojen ystävät ovat oma lukunsa ja liittyvät laajempaan rakennusperinteen harrastajien joukkoon. Toki vanhassa talossa voi hyvin asua koko asiaa sen kummemmin miettimättä, mutta kummasti nämä talovanhukset vievät mennessään. Kuin huomaamattaan alkaa talobongaus, ja vanha arvokas rakennusperintö tulee osaksi matkasuunnitelmia. Kotimaassa tätä rakennusperintöä voi vierailla tutkimassa muiden muassa Porvoossa, Loviisassa ja rannikolla yleensä; sisämaassa myös kesäkaupunki Heinola on hieno kohde.
Monet käyvät ulkomailla asti tutkimassa ja ihastelemassa vanhoja kulttuurikohteita, joten tämä harrastus pitää sisällään myös menneiden aikojen ja tapahtumien tuntemista ja tietotaitoa. Tietyllä tapaa harrastuksessa on hyvin paljon samaa kuin esimerkiksi keskiaikaharrastajien tietojen ja taitojen elvyttämisessä ja niiden kokeilemisessa: molemmat vaativat aikaa ensin paneutua johonkin asiaan ja sitten seuraava vaihe on se missä pääsee kokeilemaan ja tutkimaan miten se tehdään ja miten se toimii. Lopuksi voi tietysti aina vertailla kokemuksia uuden teknologian ja oman ajan vastaaviin asioihin. Meillä on valitettavan vähän keskiaikaista rakennusperintöä jäljellä, joten rakennuskulttuurin harrastajakunnasta suurimman osan huomio on 1700-luvun jälkeisessä rakennuskannassa.
Perinteinen käsillä tekeminen on kiinnostavaa ja tietotyötä tekevälle se voi toimia arjen henkireikänä, koska metodit voi oppia eikä tekemisessä tarvita erikoista ja hyvin pitkälle vietyä teknologiaa. Talon entisöiminen voi siis olla jonkinlainen kokonaisvaltainen terapiaprojekti vaikka se ulkopuolisesta välillä näyttäisikin kaoottiselta ja raskaalta hullun hommalta.
Asioiden tutkiminen vaatii aikaa, uteliaisuutta ja kärsivällisyyttä sekä kykyä ja halua tiedon hankintaan. Prosessissa kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä ja oppii aina jotain uutta. Siihen voi liittää esimerkiksi puutarhanhoitoon liittyviä asioita ja syventää tietojaan esimerkiksi tiilen valmistuksen tai hirrenveiston salaisuuksiin.
Vanha talo ei ole koskaan valmis. Se opettaa omistajilleen paitsi kädentaitoja, myös kärsivällisyyttä ja kykyä sietää keskeneräistä. Ja siinä jos missä piilee koko homman kauneus. Tässä kaikkitännehetimullenyt -maailmassa vanhan talon omistaja kuuntelee taloaan, korjaa vähän sieltä, vähän täältä, antaa välillä hieman rapistua ja patinoitua, nauttii kun saa jotain korjattua. Nauttii talostaan, sen kantamasta historiasta ja tarinoista, menneiden sukupolvien osaamisesta ja kauneudentajusta. Talonhalaajalle ei tärkeintä ole päästä perille: tärkeintä on olla matkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti